7. osa: Ei skumppaa fasisteille

Matkalla Hampuriin katsomaan FC St. Paulin peliä ensimmäistä kertaa. 

Finnairin kyydissä kökötellessä ehtii miettiä asioita. 
Mitä jos ensimmäinen kerta jää viimeiseksi? Mitä jos koko kokemus onkin ihan plääh eikä tunnu missään? Tai mitä jos olen liian itsetarkkaileva ja ylianalyyttinen enkä malta heittäytyä tunnelmaan? 

No, mitäpä tuota spekuloimaan. Take it as it comes.

Illalla perillä, ehtii vielä aistimaan Hafengeburtstagin tunnelmia. Ilta huipentuu vartin mittaiseen megalomaaniseen ilotulitukseen satamassa. Sen jälkeen jokirannan ja Reeperbahnin välillä pystyy liikkumaan vain etanan vauhdilla loputtomana valuvan, ahdistavan tiiviin ihmismassan mukana. Mainostettu "miljoona kävijää" ei tunnu yhtään liioitellulta. 

Pelipäivä koittaa. Lipputiski aukeaa kolme tuntia ennen matsia. Parempi mennä ajoissa hakemaan lippu, voi katsastella paikkoja ja varmistaa mistä portista mennään sisään. Samalla voi hoitaa fanishoppailun: Millerntor-Stadionin kulmassa on hyvin varusteltu fanituotekauppa.

Jalkakäytävällä vastaan tulee lastenrattaita työntävä äiti seurassaan noin kolmen vanha tyttö potkupyörällä. Matsiin on vielä aikaa, mutta pikkutyttö on jo pelitunnelmassa ja huutaa rytmikkäästi kimakalla äänellään: "Sankt-pau-LIII! Sankt-pau-LIII!" 

Noinhan se aidoin fanius syntyy, ajattelen: siihen kasvetaan lastenrattaissa.

Vielä yksi kadunkulma... tuossa se nyt on! Meidän stadion!

Tosiaankin: "meidän". Se tuli heti, ihan huomaamatta ja spontaanisti. 

Katolla liehuu navakassa tuulessa kolme lippua: keskellä FCSP:n logo, vasemmalla pääkallolippu Totenkopf ja oikealla sateenkaarilippu. Ei varmaan ihan normimeininkiä liigafutismaailmassa.

Pahoittelen huonoa rajausta: taivasta pitäisi olla enemmän. Syytän auringonpaistetta: en nähnyt kunnolla.

Muitakin ulkomaalaisfaneja on paikalla: porukka Hollannista, puseroissa "FC Sankt Pauli Holland" -logo, keski-ikäisiä ex-punkkarin näköisiä jenkkienglannin puhujia, brittejä. Suomea puhuvia ei osu kohdalle.

Löydän oikean tiskin, näytän passiani ja saan sitä vastaan lippuni kirjekuoressa. 

Sitten fanituotekauppaan, jossa on jo paljon porukkaa. Tuotevalikoima on laaja ja monipuolinen. Paitoja, huppareita, huiveja, muita vaatteita ja vermeitä. Hupparit näyttävät muuten hyviltä, mutta pahus, kaikissa on Totenkopf, joka, kuten todettua, on omaan makuuni vähän lapsellinen symboli.

Löytyy normifanitavaraa: kahvimukeja, lompakoita, taskumatteja, Zippoja, kuulakyniä. Sitten on yllättävämpiä arkituotteita: paistinlastaa, tiskiharjaa (pyökki), hammasharjaa (bambu), salaattiottimia, leivänpaahtimia, vaikka mitä, kaikissa pääkallologo ja/tai joukkueen nimi. 

Eniten ehkä sykähdyttää skumppalasisarja (6 kpl, 29,95 €). Lasien kyljessä on painatus "KEIN SEKT DEN FASCHISTEN". 

Ei skumppaa fasisteille. Asenne kohdallaan.  

(Sori, tarkennus meni vähän hutiin)

Skumppalasit jäävät kuitenkin hyllyyn. Mukaan tarttuu t-paita, bokserishortsisetti (2 kpl), kahvimuki, suihkugeeli, pinssi (logolla), kuulakärkikynäpari ja tuliaisiksi peltinen pastilliaski, pussi kukansiemeniä ("Peace & Bees") puutarhaan ja jääskraba(!).

Hypistelin toki monia muitakin esineitä shopissa, mutta hillitsin itseni. Jos jotain jäisin kaipaamaan, kaiken saisi vaivattomasti myöhemmin nettikaupasta kotiin kannettuna.  

Vasta jälkikäteen muistan että minähän olen jäsen. Minulla on jäsenkortti. Olisin saanut 10 % alennuksen kaikesta! Ääh! Vasta-alkajan mokia. Ensi kerralla sitten. 

Kippaan kamat hotellille joka on kätevästi parin korttelin päässä, sitten takaisin pelipaikalle. Sinne valuu väkeä jo tasaisena virtana joka suunnalta.

>> Seuraava osa