3. osa: Hamburg ist braun-weiss

Kyllä siinä näin sitten kävi: FC St. Pauli tulisi olemaan minun joukkueeni! 

FCSP:n logo

Suhteen syvyys ja kestävyys toki jäisi nähtäväksi, mutta kaikista läpikahlaamistani joukkueista FCSP tuntui kaikin puolin omimmalta, kuten totesin edellisessä osassa. 

Vaakakupissa miinuspuolelle jäi vain täysin toisarvoisia esteettisiä seikkoja. Joukkueen tunnusvärit nimittäin ovat ruskea ja valkoinen, ja mietin tosissani hetken voiko minun joukkueeni olla sellainen jonka kotipelipaita on näin ruman värinen:

Toisekseen joukkueen epävirallinen Totenkopf- eli pääkallotunnus, alun perin kannattajien lanseeraama, oli omaan makuuni vähän lapsellinen:

Päätin etten anna tällaisten pinnallisuuksien häiritä. 

Sekään ei haitannut että Bundesliigan huumaan en tällä valinnalla pääsisi: St. Pauli pelaa tällä haavaa kakkostasolla. Samapa se: noin isossa futismaassa kakkosliigakin on kovatasoinen, ja yleisömäärät suosituimpien joukkueiden peleissä kolmenkymmenentuhannen paikkeilla. 

FCSP:n kotiareena Millerntor-Stadionin kapasiteetti on juuri hilkun alle 30 000, ja joka matsi käytännössä myydään loppuun. Ollaan siis mittakaavassa jota Suomessa ei sarjaotteluissa nähdä koskaan, mikä oli ihmiskokeen lähtökohtia.

Miten yhteinen tiemme alkaisi? 

Pitäisi nähdä matseja jostain. Ei-penkkiurheilijana en koskaan ole ostellut urheilukanavia, enkä ihan heti rupeaisi yhden joukkueen tähden. Näkisikö netistä jossain ilmaiseksi? Vedonlyöntifirma Unibetilta löytyi lopulta striiminä kakkos-Bundesliigaakin. Se edellytti pelitilin luomista ja 10 € minimipanoksen tallentamista, mutta sen jälkeen ei tarvinnut kaivaa kuvetta.

Kehumista ei tosin ollut kuvan koossa ja laadussa: tietokoneen näytöllä livestriimin sai parhaimmillaan kämmenenkokoiseen ikkunaan. Puhelimella onneksi sai Chromecastin kautta telkkariin kokoruudun kuvan – aika suttuisen ja ilman selostusta tai grafiikkaa, mutta kumminkin.

Täytenä ummikkona kaipasin toki pelaajien nimiä, pelitilannetta ja muuta grafiikkaa ruutuun, eikä selostuskaan olisi ollut haitaksi. Joten kuten pääsin sentään jyvälle. Pääosin pelimeininki oli viihdyttävän oloista. Parin ekan matsin perusteella joukkueen isoimmat ongelmat tuntuivat olevan puolustuksessa: liikaa pahoja merkkausvirheitä ja hätäisiä hutisyöttöjä. 

Ensimmäiset naamat alkoivat tulla tutuiksi, esim. puolustuspäässä kaitanaamainen Jan-Philipp Kalla, keskikentällä hupaisasti nuoren Fidel Castron näköinen partapotso Marvin Knoll, ja maaleja näkyi tekevän muita useammin hujoppi Alex Meier. Kappas, hän on ollut jopa Bundesliigan maalikuningas muutama vuosi sitten!

Youtubesta löytyi tietysti myös paljon matskua. On mm. raportti vaikealta kaudelta jolloin putoaminen jopa kakkosliigasta uhkasi. On kiinnostavan impressionistinen tunnin pituinen dokumentti,  ja vaikkapa tämä Louis Theroux'n velipoika Marcelin Guardianille tekemä reppari kaudelta jolloin St. Pauli oli viimeksi Bundesliigassa (2010–11).

Entäs suhteen syventäminen?

Tärkeää olisi tietysti jossain vaiheessa päästä Millerntorille katsomaan matsia. Ulkomaille en ole urheilutilaisuuksiin konsanaan hankkiutunut, taas yksi eka kerta olisi tämäkin. Lipunmyynnin hoitaa Eventimsports, joka tutunnäköisestä logosta päätellen on samaa firmaa kuin meikäläinen Lippupiste.

Lipun saaminen ei välttämättä olisi helppoa, koska, kuten todettua, kotipelit myydään aina loppuun. Kovan kysynnän takia lippukauppa on myös porrastettu niin, että myynti aukeaa seuran jäsenille ensin, ja vasta seuraavana päivänä – jos lippuja vielä on jäljellä – muille.

Millerntorin "lippupörssistä" – tarkoittaa stadionin edessä könöttävää ruskeaa konttia – voisi teoriassa saada vielä pelipäivänä lipun normihintaan (reilua meininkiä siis eikä mitään hämärää mustaapörssiä), mutta tämä tuntui aivan liian epävarmalta vaihtoehdolta. Kyllä syytä olisi hankkia lippu hyvissä ajoin eli kuukausia etukäteen, jolloin lentolipunkin saisi edullisemmin.

Mutta lipun saannista ei siis olisi varmuutta, kun kerran jäsenille myydään ensin ja muille jää, jos jää. Jäseniä on 27 000. Jos niistä puoletkin ostavat kukin kaksi lippua, ei muille jää mitään.

Mikäs nyt sitten eteen?

>> Seuraava osa