Ihmiskoe

Monet ratkaisut ovat pohjimmiltaan suoraviivaisia.  Jos haluaa kaivaa kuopan, pitää hommata lapio. Entä jos haluaa jalkapallo-otteluun, johon riittää lippuja vain jäsenille? Pitää ryhtyä jäseneksi. Siispä FCSP:n jäsenyyssivulle . Sieltä löytyi hakemuslomake (pdf) täytettäväksi ja lähetettäväksi postitse tai faksilla (!). Ei sitä aina uskoisi, mutta Saksassa faksi on edelleen ahkerasti käytetty viestintäväline . Olkaa hyvä ja täyttäkää painokirjaimin kuulakärkikynällä.  Geschlecht:      ☑   männlich (tarjolla "weiblich"in lisäksi myös "inter/divers").  Art der Mitgliedschaft:   ☑     passiv .   ☑     Fußball Herren . Ermä ßigt  ࠿ hmm... alennus. Niin tosiaan, tämä lysti tietysti maksaa! Paljonko... ?  Se selviää alempana jäsenyyssivulla: 10 €/kk.    Tässä kohtaa aloin ensimmäistä kertaa hiukan empiä. Kymppi kuussa on aika paljon näin epävarmalla pohjalla olevasta, vasta orastavasta harrastuksesta. Kyllähän minä sen verran maksan silmää

Kyllä siinä näin sitten kävi: FC St. Pauli tulisi olemaan minun joukkueeni!   FCSP:n logo Suhteen syvyys ja kestävyys toki jäisi nähtäväksi, mutta kaikista läpikahlaamistani joukkueista FCSP tuntui kaikin puolin omimmalta, kuten totesin edellisessä osassa .  Vaakakupissa miinuspuolelle jäi vain täysin toisarvoisia esteettisiä seikkoja. Joukkueen tunnusvärit nimittäin ovat ruskea ja valkoinen, ja mietin tosissani hetken voiko minun joukkueeni olla sellainen jonka kotipelipaita on näin ruman värinen: Toisekseen joukkueen epävirallinen Totenkopf - eli pääkallotunnus, alun perin kannattajien  lanseeraama, oli omaan makuuni vähän lapsellinen: Päätin etten anna tällaisten pinnallisuuksien häiritä.  Sekään ei haitannut että Bundesliigan huumaan en tällä valinnalla pääsisi: St. Pauli pelaa tällä haavaa kakkostasolla. Samapa se: noin isossa futismaassa kakkosliigakin on kovatasoinen, ja yleisömäärät suosituimpien joukkueiden peleissä kolmenkymmenentuhannen p

Faniprojektissa on siis valittu laji ja skaala: kansainvälinen jalkapallomaailma.  Ihmiskokeen seuraava kysymys on: M istä lähteä etsimään omaa joukkuetta ?  Jos aloittaisi maantieteestä. Olennainen osa kunnon faniutta lienee se että menee katsomaan pelejä kotikentälle. Sinne pitäisi päästä siis suhteellisen helposti, nopeasti, ja jos mahdollista, edullisesti. Eurooppaa kauemmas ei siis tähtäintä kannata asettaa. Mikä maa/liiga?   Englanti olisi luonteva valinta, muistanhan toki lapsuuden lauantain alkuillat jolloin Englannin liigaa tuli telkkarista (tosin lähinnä isäni katsoi). Jospa joku Lontoon Valioliigajoukkueista? Lueskelin kuvauksia ja tarinoita ja historioita; mikään niistä ei noussut erityisen kiinnostavaksi. Takaraivossa ehkä vaikutti vähän myös stereotypia englantilaisista puupäisen tyhmistä futishuligaaneista. Englantilaisia puupäisen tyhmiä futishuligaaneja Italia? Ei. Kulttuurisesti liian kaukana meikäläisestä jäyhästä pellavapäästä, ja ne kentäll

En ole koskaan ollut penkkiurheilija missään lajissa. En sen puoleen aktiiviurheilijakaan, ellei lasketa muutaman vuoden lentopalloharrastusta teini-iässä kotikylässäni, lentopallopitäjä Orivedellä.  Tamperelaisena pystyn kyllä kaikilta vaadittavaan minimiin, eli kertomaan kannatanko Ilvestä vai Tapparaa. Vastaus on Ilves, ollut jo lapsuudesta asti. Miksi Ilves? Mahdotonta jäljittää. Mikä lie satunnainen impulssi osunut sopivalla hetkellä tajuntaan. Pikkusiskolle osui Tappara-impulssi. Minulla on mieluisia ja mielekkäitä harrastuksia, mutta tuntui että tavalliseen, tapahtumaköyhään arkeen voisi mahtua jotain lisää. Penkkiurheiluun törmään tuttavapiirissä somen kautta harva se viikko. Facebook-feediin pukkaa kavereilta selfietä joukkuehuivi kaulassa Torinosta, Tukholmasta, Hullista tai jostain jonne on taas kerran lähdetty elämään kotistadionin hurmaa. Pystyn ymmärtämään, tai ainakin kuvittelemaan, sellaisten kokemusten säväyttävyyden. Huippujalkapallohan voisi ollakin, ajat